Helpotusta teknologiateollisuuden ja sosiaali- ja terveysalan osaajapulaan: Uusia valtakunnallisia palveluita työperäiseen maahanmuuttoon

Uusien palvelupakettien tavoitteena on, että työnantajat saavat valmiita ammatti- ja erityisosaajia töihin Suomeen. Tarvittava osaaminen on tunnistettu ja testattu sekä työssä tarvittava suomen kieli on koulutettu jo lähtömaassa. Työnantajille tarjotaan räätälöityä palvelua, jossa työnantajan maksuosuus on puolet.

Työperusteista maahanmuuttoa on pidetty jo pitkään yhtenä täydentävänä ratkaisuna työvoimapulaan tietyille aloille. Hallitusohjelman mukaisesti yrityksille kehitetään palveluita, jotka helpottavat kansainvälistä rekrytointia, monikulttuuristen työyhteisöjen rakentamista sekä työssä tarvittavan kielen oppimista.

Kaksi uutta palvelukokonaisuutta työperäiseen maahanmuuttoon

Yksi työnantajien tarpeisiin lanseerattu valtakunnallinen palvelupolku on sosiaali- ja terveysalan rekrytoiva suomen kielen- ja kulttuurinkoulutus jo lähtömaassa. Toinen edistettävä palvelupolku osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi on teknologiateollisuuden rekrytoiva ammattitaidon testaus kansainvälisiin rekrytointeihin Euroopan talousalueelta.

Työnantajille räätälöitävät palvelut ovat nyt tilattavissa jokaisen 15 ELY-keskuksen alueella. Palvelut ostavat suomalaiset työnantajat ja ELY-keskukset yhdessä. Työnantaja-tilaajan maksuosuus on puolet kokonaiskustannuksista.

Räätälöitävät palvelupaketit sisältävät rekrytointitoimien lisäksi tarvelähtöisesti lähtömaakoulutuksen, osaamisen tunnistamisen ja vastaanottavan työyhteisövalmennuksen. Lisäksi julkinen rahoitus vastaa työnantajien rekrytoitavien osaajien puolisoiden tukipaketin kustannuksista kokonaisuudessaan.

Uudet palvelutuotteet ovat osa Talent Boost -ohjelman kansainvälisen rekrytoinnin Work in Finland -toiminnon palvelukokonaisuutta. Valtakunnallisia palveluita kehitetään poikkihallinnollisesti, jossa keskiössä ovat ylös nostavat tahot; Business Finland, KEHA-keskus, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Uudenmaan TE-toimisto.

Lue lisää

Helpotusta teknologiateollisuuden ja sosiaali- ja terveysalan osaajapulaan: Uusia valtakunnallisia palveluita työperäiseen maahanmuuttoon, ELY-keskuksen tiedote 25.1.2023 (sttinfo.fi)

25.1.2023

Lähde: ELY-Keskus