Kauppakamari vaikuttaa – vaikuta sinäkin
Länsi-Uudenmaan Kauppakamarin syksy on jatkunut monipuolisena ja vaikuttamistyö alueen kehittämiseksi etenee monella saralla. Viimeisten viikkojen aikana olemme järjestäneet useita tilaisuuksia yritysjohtajien ja julkisten toimijoiden välillä.
Kaupunkien yksiköiden kokouksissa olemme jäsentemme kanssa kuulleet kuinka kaupungit kehittävät organisaatioitaan niin Lohjan yrityspalveluiden osalta kuin esimerkiksi Hangon kaupunginjohtajan valinnan osalta. Pian tiedämme, tuleeko lohjalaisesta Petra Ståhlista seuraava Hangon kaupunginjohtaja. Pian kuulemme myös, kuka on Raaseporin ensimmäinen elinkeinojohtaja, jonka tarpeellisuutta olemme kauppakamarin yksikössä vuosia peräänkuuluttaneet. Hienoa, että yritysten toiveita kuunnellaan.
Oppilaitosten ja yritysten välisen yhteistyön nimissä järjestimme lokakuun lopussa tilaisuuden, jossa viiden oppilaitoksen rehtorit ja johto, pääsivät kuulemaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa Inkoon terästehtaan johdolta mitä osaajatarpeita uusi terästehdas tulee tarvitsemaan. Vastavuoroisesti Blastr sai kuulla, miten monipuolinen oppilaitostarjonta meillä jo alueellamme on ja miten joustavasti ammatillisen koulutuksen tutkintoja nykyisin räätälöidään yritysten tarpeisiin. Myös Luksian ja Laurean johto osallistui aktiivisesti tilaisuuteen, kiitos heille tästä vaikuttamistyöstä.
Valtatie 25:n turvallisuuden ja sujuvuuden parantaminen on alueellemme aina ollut erittäin tärkeää. Konkreettiset parannustoimet on toistaiseksi olleet harmittavan pieniä ja pistemäisiä, koska poliittista konsensusta suuremmista tiemäärärahoista ei olla saatu päätettyä. Syksyn budjettiriihestäkään emme saaneet helpotusta, mutta emme tyydy kohtaloomme. Nykyistä aktiivisempi ja laajempi vaikuttamistyö kansanedustajien piirissä on käynnistetty saadaksemme tien turvallisuutta paremmaksi. Olemme VT25:n parantamisen puolesta olleet kansanedustajiin yhteydessä aina Lahteen ja Hämeenlinnaan asti, jotta tien valtakunnallinen merkitys on kaikilla varmasti selvänä. Tavoitteenamme on saada kansanedustajat käynnistämään oman VT25 ryhmän ajamaan tien rahoituspäätöksiä eteenpäin.
Rinnakkain rahoituksen saamisen kanssa järjestimme lokakuun lopussa VT25:n tiesuunnittelusta vastaavan Sitowisen ja ELY-keskuksen kanssa sidosryhmätilaisuuden maanomistajille ja yrityksille, joiden maille on suunniteltu eritasoliittymiä. Tilaisuus oli hedelmällinen, kun jo hyvin varhaisessa suunnitteluvaiheessa yritysten edustajat pääsivät kertomaan näkemyksensä tielinjauksista. Hyöty oli selvästi molemminpuolinen, kun Kuopiossa asustava Sitowisen pääsuunnittelija kollegoineen pääsivät kasvotusten keskustelemaan maanomistajien tarpeista ja esimerkiksi sivuteiden todellisista liikennemääristä.
Mikäli kiinnostuit osallistumaan vaikuttamistyöhön, ole vapaasti yhteydessä toimitusjohtajaamme Tommi Knaapiseen.