Kauppakamarikysely: Yleistunnelmat taloudessa edelleen heikot, mutta pohjakosketus todennäköisesti nähty
Yritysten näkemykset suhdannekehityksestä ovat edelleen synkkiä, selviää vuoden ensimmäisestä kauppakamarien suhdannekyselystä. Arviot eivät kuitenkaan ole heikentyneet lisää vaan elpyneet hieman suhteessa lokakuussa tehtyyn edelliseen kyselyyn. Usealla kyselyn osa-alueella nähdään lievää paranemista, mutta kasvun eväät ovat toistaiseksi hentoja. ”Voi olla, että pohjakosketus on nyt nähty”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Appelqvistin mukaan myönteisten lasien läpi tilannetta voi tulkita niin, että suhdannesyklin pohjakosketus koettiin viime vuoden loppupuolella.
”Nyt ollaan pikkuhiljaa etenemässä parempaan suuntaan, mutta matka on vasta alussa. Erityisesti odotukset tilauskantojen tulevasta kehityksestä ovat parantuneet. Myös työllisyysodotukset olivat yllättäen kohentuneet, vaikka työllisyys usein reagoi suhdannekäänteisiin pitkällä viiveellä”, Appelqvist sanoo.
Kysely tehtiin 10-12.1.2024 ja siihen vastasi lähes 1600 eri kokoista ja eri alojen yritystä ympäri Suomen.
Syytä hurraahuutoihin ei kuitenkaan vielä ole. Vastaajien näkemykset omalla toimialalla vallitsevista tunnelmista ovat edelleen pessimistisiä ja arvio on kohentunut vain vähän lokakuusta. Vastaajista lähes puolet, 47,5 prosenttia, luonnehti oman toimialansa tunnelmia pessimistiseksi tai erittäin pessimistiseksi. Optimistisena vallitsevaa suhdannetunnelmaa piti 16,2 prosenttia yrityksistä.
Toimialoista synkimmät tunnelmat olivat edelleen rakentamisessa, mutta äärisynkkä tunnelma oli lievittynyt hieman.
”Moni jäsenyrityksemme arvioi olevansa menossa parempaan suuntaan, mutta käänteen ajankohta on vielä sumun peitossa.” toteaa Länsi-Uudenmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Tommi Knaapinen.
Liikevaihdon kehityksen näkymät kituliaita
Liikevaihdon kehityksen osalta näkymät ovat yhä kituliaita. Vastaajayrityksistä noin 26 prosenttia arvioi liikevaihtonsa kasvavan seuraavan kuuden kuukauden aikana. Osuus on noussut vain vähän verrattuna lokakuuhun, jolloin kasvua odotti 24,4 prosenttia vastaajista. Liikevaihdon supistumiseen uskovien osuus oli tammikuussa 29 prosenttia. Enemmistö vastaajista uskoi liikevaihtonsa pysyvän ennallaan.
”Aiempiin kyselyihin verrattuna vallitseva tilanne näyttäytyy edelleen lähes yhtä haastavana kuin syksylläkin. Vaikka kasvunäkymä on vaisu, ei romahdusta silti ole näköpiirissä”, Appelqvist sanoo.
Huomionarvoista Knaapisen mukaan kyselyssä oli se, että Länsi-Uudenmaan työllisyysodotukset olivat parantuneet ja olivat koko maan keskiarvoja paremmat. 89 prosenttia alueen vastaajista ennakoi henkilöstömääränsä pysyvän vähintään ennallaan seuraavan kuuden kuukauden jaksolla ja kasvuun uskoi 25,9 prosenttia. Henkilöstömääränsä supistumista ennakoi 11,1 prosenttia Länsi-Uudenmaan vastaajista,