Kuka kantaa riskin hinnan noustessa? Sopimusratkaisuja geopoliittisen epävarmuuden aikakaudella.

Yleiset sopimusehdot eivät ole neutraaleja

Kolme yleistä vakiosopimusehtoa rakennus- ja koneurakoinnissa käsittelevät hintariskiä kolmella eri tavalla. Mikään niistä ei ole suunniteltu tilanteeseen, jossa raaka-aineiden hinnat vaihtelevat 20–50 prosenttia vuosineljänneksen aikana.

YSE 1998 (Rakennusurakan yleiset sopimusehdot) sallii hinnanmuutoksen ainoastaan, jos viranomaistoimenpide – ei markkinatapahtuma – muuttaa kustannustasoa, jos muutos vaikuttaa suoraan urakkahintaan ja on vähintään 0,5 prosenttia siitä. Tämä tarkoittaa, että markkinavetoiset kustannusnousut kantaa urakoitsija niiden suuruudesta riippumatta. Infrastruktuuriurakassa, jossa polttoaineen osuus kokonaiskustannuksista on n. 15 prosenttia, polttoaineen hinnan kohoaminen 40 %:lla tarkoittaa merkittäviä lisäkustannuksia keskikokoiselle koneyritykselle.

E 08 (Koneurakoinnin yleiset sopimusehdot) ei sisällä lainkaan hinnanmuutosmekanismia. Ylivoimaista estettä koskeva määräys antaa oikeuden purkaa sopimuksen, ei muuttaa hintaa. Lyhyt kahden työpäivän irtisanomisaika ei koske määräaikaisia sopimuksia. Urakoitsijan riskiasema on siten käytännössä rajoittamaton sopimuksen kiinteän voimassaoloajan aikana.

JYSE Palvelut 2025 (Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot palveluhankinnoissa) tarjoaa eniten vaihtoehtoja: hinnanmuutos voi tapahtua uusien viranomaismaksujen, sovitun indeksitarkistuksen tai yleisen hintakehityksen perusteella, edellyttäen, että hinta ei ole kiinteä. Ensimmäinen yleiseen hintakehitykseen perustuva muutos voidaan kuitenkin tehdä aikaisintaan 12 kuukauden kuluttua sopimuksen alkamisesta. Mahdollisuus on olemassa, mutta se tulee myöhään ja edellyttää, että osapuolet ovat aktiivisesti sopineet siitä.

Ongelma ei ole näiden ehtojen sanamuodossa sinänsä, vaan siinä, että osapuolet harvoin odottavat ehtojen aktivoituvan. Lauseke, joka vaikuttaa kohtuulliselta normaalissa markkinatilanteessa, voi johtaa täydelliseen riskin siirtoon ääritilanteessa.

Tilaaja ei ole voittaja

Usein ajatellaan, että se, joka ei kanna hintariskiä sopimuksessa, on voittanut neuvottelun. Käytännössä näin ei ole.

Toimittaja, joka joutuu kantamaan hallitsemattoman riskin tekee yhden kolmesta asiasta. Se hinnoittelee riskin tarjoukseen, jolloin tilaaja maksaa epävarmuudesta, joka ei ehkä koskaan toteudu. Se pidättäytyy tarjouksen jättämisestä, jolloin kilpailu vähenee. Tai se vastaanottaa toimeksiannon niin pienellä katteella, että laatu ja kestävyys kärsivät. Mikään näistä lopputuloksista ei hyödytä tilaajaa tai hanketta.

Tilanne on erityisen herkkä julkisissa hankinnoissa, joissa sopimusmuutosten mahdollisuudet ovat rajatut. Lisäksi kilpailutuksessa voittaa usein tarjoaja, joka on hinnoitellut riskin matalimmaksi, joskus aliarvioiden sen. Hankintayksikkö päätyy siten toistuvasti valitsemaan toimittajan, joka on huonoiten varautunut kestämään hinnanmuutoksen. Vaikeuksiin ajautunut toimittaja, joka keskeyttää työt tai menee konkurssiin, aiheuttaa hankintayksikölle enemmän häiriötä ja kustannuksia viivästysten, korvaavien hankintojen tai uusien kilpailutusten muodossa kuin mitä hyvin tasapainotettu hinnanmuutosmekanismi olisi maksanut. Monet julkiset urakat palvelevat yhteiskunnan kannalta kriittisiä toimintoja, kuten teitä, logistiikkaa ja kunnallistekniikkaa. Näitä toimintoja ei voida keskeyttää polttoainekustannusten noustessa.

Pahimmassa tapauksessa osapuolet päätyvät oikeusriitaan sopimustasapainosta ja molemmat häviävät lopputuloksesta riippumatta. Voittava osapuolikin on käyttänyt resursseja, joita ei koskaan saada takaisin. Hyvin tasapainotettu sopimus ei ole myönnytys toiselle osapuolelle. Se on lisääntynyttä toimitusvarmuutta, joka hyödyttää sekä tilaajaa, toimittajaa että hanketta.

Kolme toimivaa työkalua

Erityyppiset ja eri tilanteisiin sopivat sopimusehdot voivat ratkaista ongelmat.

Polttoainelauseke soveltuu parhaiten tilanteisiin, joissa polttoaine on merkittävä kustannustekijä – kuten maarakentamisessa. Se kytkee tarkistuksen suoraan polttoaineen hintaan ja reagoi nopeasti. Lauseke edellyttää kuitenkin täsmennystä: mikä viitehinta on voimassa (esimerkiksi Tilastokeskuksen kuukausittainen keskihinta dieselille), millä prosentuaalisella poikkeamalla perushinnasta lauseke aktivoituu, mihin volyymiin tarkistus lasketaan ja mahdolliset raja-arvot tarkistukselle. Ilman näitä täsmennyksiä lauseke voi muodostua riidanaiheeksi sen sijaan, että se toimisi työkaluna.

Indeksilauseke on laajempi ja kytkee hinnan ulkoiseen indeksiin, joka mukautuu työvoiman, polttoaineen, materiaalien ja konekustannusten hintamuutoksiin. Indeksin valinta on ratkaiseva. Osa urakkasummasta voi olla kiinteä ja heijastaa urakoitsijan omaa riskilisää, kun taas toinen osa voidaan tarkistaa sovittuina ajankohtina. Osapuolet, jotka haluavat todellista riskien jakamista, käyttävät symmetrisiä lausekkeita, joissa tarkistukset tapahtuvat sekä ylös- että alaspäin ja joissa indeksitarkistuksen kynnystä ei aseteta kohtuuttoman korkeaksi.

Liikavaikeuslausekkeet ovat yleisluontoisimpia ja tulevat sovellettaviksi, kun sopimuksen täyttäminen on muuttunut olennaisesti raskaammaksi syistä, jotka ovat osapuolten vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Hyvin laadittu ns. hardship-lauseke asettaa selkeän kynnyksen, esimerkiksi määritellyn prosentuaalisen nousun tietylle tuotantopanokselle, ja kytkee kynnyksen uudelleenneuvotteluoikeuteen, ei automaattiseen hinnanmuutokseen. ICC:n mallilauseke liikavaikeudesta (ICC Hardship Clause 2020) tarjoaa tasapainoisen lähtökohdan, jota voidaan mukauttaa yksittäiseen sopimukseen.

Kaikille kolmelle ehtotyypille on yhteistä, että sopimuksessa on selvennettävä, kuka ilmoittaa kenelle, missä ajassa ja millä tiedoilla, jotta hinnanmuutokset ovat sujuvia, läpinäkyviä ja ennakoitavia.

Neuvottelut tasapainoisesta riskienjaosta

Kysymys hinnanmuutoslausekkeista on nostettava esille ennen sopimuksen allekirjoittamista, sillä jälkikäteen neuvotteluvara on pieni ja psykologinen asetelma epäsuotuisa. Tarjousprosessissa hyvin harkitun mekanismin ehdottaja voi esittää sen sellaisena kuin se on: molempien osapuolten suoja ja vähentynyt riski toimituskatkoksille.

Vahvempaa vastapuolta vastaan, joka esittää vakioehtojaan "ota tai jätä"-periaatteella, keinona on ehdottaa täydentävää liitettä erityisine sopimusehtoineen. Liite ei korvaa vakioehtoja, vaan täsmentää niitä liiketoiminnan kannalta kriittisissä kohdissa. Tällainen ehdotus harvoin kaataa kauppaa, vaan ennemminkin mahdollistaa vuoropuhelun.

Julkisissa hankinnoissa liikkumavara on rajatumpi ja ajoitus ratkaiseva. Muutosmekanismit on rakennettava sisään ennen tarjouspyynnön julkaisemista, koska olennaisia ehtomuutoksia ei sen jälkeen ole mahdollista tehdä. Hankintayksiköiden kannattaa hyödyntää markkinakartoitusta keinona käydä avointa keskustelua urakoitsijoiden kanssa niistä kustannusriskeistä, jotka ovat urakoitsijoille erityisen merkittäviä. Tällainen vuoropuhelu ei ole myönnytys, vaan olennainen osa riskienhallintaa ja hankinnan onnistumista.

Lisätietoa antaa: nathalie .myrskog@dkco-law.com

Lähteet

Lainsäädäntö ja yleiset sopimusehdot

YSE 1998 – Rakennusurakan yleiset sopimusehdot, RT 16-10660 KE 08 – Koneurakoinnin yleiset sopimusehdot, Koneyrittäjät ry JYSE Palvelut 2025 – Valtionhallinnon yleiset sopimusehdot palveluhankinnoissa ICC Force Majeure and Hardship Clauses (ICC Hardship Clause 2020), maaliskuu 2020, International Chamber of Commerce

Tilastot ja hintatiedot

Tilastokeskus, Kuluttajahintaindeksi: Nestemäisten polttoaineiden keskihinnat, huhtikuu 2026 (julkaistu 30.4.2026) Koneyrittäjät ry, lehdistötiedote 17.4.2026

Toimialaraportit

Rakennusteollisuus RT ry, Suhdannekatsaus kevät 2026