Voimmeko työnantajana päättää siirtyä viisipäiväiseen vuosilomalaskentaan?
yksi kokonainen lomaviikko kuluttaisi lomaa kuuden arkipäivän sijasta viisi työpäivää maanantaista perjantaihin sijoitettuna. Loma olisi siis enimmillään 25 työpäivää. Ohjeen mukaan lomaa ei sijoitettaisi lauantaille. Meillä ei ole mitään työehtosopimusta noudatettavana.
Työnantajalla ei ole työnjohto-oikeuden turvin oikeutta määrätä siitä, että 30 arkipäivän loma muunnetaan 25 työpäivän lomaksi. Tällaisesta ei voi myöskään sopia työntekijän kanssa.
Valtakunnallisella työehtosopimuksella voitaisi näin sopia ja silloinkin olisi tapaus- ja työntekijäkohtaisesti arvioitava, johtaako muuntotaulukon soveltaminen vuosilomalain mukaan ansaitun loman lyhentymiseen.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että työnantajan on kuitenkin selvitettävä lomapäivien lukumäärä myös vuosilomalain laskentatavan mukaisesti.
Sen sijaan työnantaja voi aina sopia tai määrätä siitä, että lauantai ei kuluta ansaittuja lomapäiviä, jolloin täyteen lomaviikkoon kuluu vain viisi lomapäivää (maanantaista perjantaihin). Toisin sanoen loman pituus olisi 30 työpäivää ja työntekijä saisi siten enimmillään viikon enemmän lomaa kuin vuosilomalain mukaan annettuna.
Kirsi Parnila
johtava juristi
Neuvontapalvelut
Helsingin seudun kauppakamari