Lähikoulutus: Kauppakamarin Veropäivä 2022 Lohjalla
Verotuksen muutosvauhti kiihtyy hallituskauden loppua kohden.
Pandemian hellittämisen myötä työntekijöiden liikkuvuus lisääntyy, mutta vuoden 2023 alusta lähtien kansainvälisissä tilanteissa on otettava huomioon luonnollisten henkilöiden maastapoistumisvero sekä ulkomaisten työntekijöiden kiristyvä verovelvollisuus Suomessa jopa ensimmäisestä työskentelypäivästä lähtien. Muuttuvassa maailmassa yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminta nousee yhä merkittävämpään asemaan, ja hallitus onkin päättänyt säätää pysyvän verokannustimen tukemaan tätä työtä ensi vuodesta alkaen. Valmisteilla on myös verotustietojen julkisuuden laajentaminen, osakkaan ja yrityksen välisiin liiketoimiin liittyvän peitellyn osingonjaon verotuksen kiristäminen sekä muutoksia kiinteistöverotukseen. Suuria konserneja koskevia muutoksia on lähivuosina tiedossa korkojen vähentämisoikeuteen, velvollisuuteen raportoida verotustietoja julkisesti sekä globaalin minimiveron käyttöönottoon.
Myös arvonlisäverotukseen tulee useita pieniä muutoksia, ja oikeuskäytäntökin kehittyy jatkuvasti.
Ohjelma
Veropäivän avaus
Toimitusjohtaja Tommi Knaapinen, Länsi-Uudenmaan kauppakamari
Talouskatsaus
pääekonomisi Jukka Appelqvist, Keskuskauppakamari
Ajankohtaista verolainsäädännöstä
Johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää, Keskuskauppakamari
Verotuksen uutta oikeuskäytäntöä
Johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää, Keskuskauppakamari
Ajankohtaista kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä
KHT; KTM Henry Kampman, Revisium Oy
Aika: 29.11.2022 klo 9.00–16.00
Paikka: Toimistohotelli Kalkkipetteri, Kievarintie 23, Lohja
Asiantuntijat: Pääekonomisti Jukka Appelqvist, Keskuskauppakamari, Johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää, Keskuskauppakamari, KHT, KTM Henry Kampman, Revisium Oy
Koulutuksen hinta: jäsenhinta 390 €, normaalihinta 490 €, hintoihin
lisätään alv 24 %. Hintaan sisältyy lounas- ja kahvitarjoilu sekä aineisto sähköisessä muodossa.
Ilmoittautuminen linkistä |